JUOPPOHULLUUDELLA MENESTYSKIRJAILIJAKSI.

09 / 2010 - Kulissien Takana – Juoppohullun Päiväkirjan isä, kirjailija Juha Vuorinen

Kuka?

Juoppohullun Päiväkirja ei ole ainoastaan kirja, vaan se on ilmiö. Nämä hillittömän hauskat kertomukset ovat luoneet Juha Vuorisesta yhden Suomen suosituimmista kirjailijoista. Kirjoja värittää ronski tarinankerronta ja välillä todella absurdit seikkailut. Muutkin Vuorisen maagisesta kynästä syntyneet teokset noudattavat samaa kursailematonta tyyliä. Miehen kirjoja on myyty suomenkielisinä painoksina hieman alle miljoona kappaletta. Syksyllä Juoppohullun kirjasarja etenee viidenteen osaan nimeltä Lerpallaan. Tämän lisäksi miehen ääntä on kuultu jo pitkään radiotaajuuksilla. Nyt on aika ottaa selvää mitä kaikkea tämän tarinankertojan vaiherikkaan elämän varrella on ehtinyt tapahtua.

Nuoruus

”Koko lapsuuteni pyöri ensimmäisestä parkaisusta alkaen hyvin pienen ringin sisällä, kun syntymäpaikastanikin Naistenklinikalta oli vain kävelymatka lapsuudenkotiini Helsingin Töölöön. Vuonna 1967 syntyneeksi olen siitä harvinainen epeli, että sain aloittaa koulutieni legendaarisessa kansakoulussa. Asteittaisen peruskoulu-uudistuksen takia kävin kolme ensimmäistä vuotta poikaluokkaa Töölön kansakoulussa, minkä jälkeen muutimme Tammisaloon ja siirryin Roihuvuoren ala-asteelle. Jokainen voi mielessään pohtia kumpi oli houkuttelevampi, tarumainen Töölön kansakoulu, vai Roihuvuoren harmaa elementtiala-aste...”   

Vaikeudet vahvistavat

”Isäni kuoli ollessani 5-vuotias, minkä jälkeen elämä luonnollisesti muuttui monella tavalla ja tasolla. Kamala tunnustaa, mutta jotenkin elo myös rauhoittui tuon tragedian jälkeen vaikka sisälläni moni möykky jatkoikin melskaamista. Näin aikuisena ja kolmen pienen lapsen isänä olen miettinyt noita aikoja hieman isommasta perspektiivistä ja tajunnut, että tavallaan minun on kiittäminen isääni tarinankertojan lahjasta. Sitä yritti ensin selittää varmaan itselleen, miksi elämä oli sellaista kuin se oli ja sitä kautta muille. En kiellä ettenkö olisi kehitellyt päässäni jonkinlaista varjoelämää, jossa kaikki asiat olivat hyvin. Isosisko ei lätkinyt nokkaan, äiti ei ollut jatkuvasti töissä ja rahaa leluihin sekä karkkiin sinkosi ovista ja ikkunoista.

Vaikka isänä pitää rakentaa aikataulut toisin kuin kokopäiväisenä kirjailijana, olen silti saanut heiltä enemmän kuin he ovat ottaneet kirjoitusajasta. He menevät elämässäni edellä, vasta sitten tulee kaikki muu. ”

Tiskijukkana

”Tuntuu jotenkin paradoksaaliselta, että hyypiö joka inhosi kaikenlaisia esiintymisiä halusi väen väkisin pentudiskoihin louskuttamaan turpaa levyjen väliin. Tapa jolla hommasin itseni 15-vuotiaana DJ-tiskin taakse on toistunut myöhemmin monta kertaa. Tyrkytin itseni ilmaiseksi Herttoniemen nuorisotalolle soittamaan levyjä. Tie Kettikselle oli monessakin mielessä varsinainen Via Dolorosa, sillä ainakaan siihen aikaan ei katsottu kovin hyvällä, jos kilpailevasta ”lähiöstä” tultiin heilumaan minivogue päässä. Tilannetta ei helpottanut yhtään sekään, että asuin tuolloin kermaperseiden kansoittamassa Tammisalossa ja varsinkin Kettiksellä kävi paljon kaupungin kerrostalojen kersoja. Olisin joutunut käydä jokaiselle hertsikkalaiselle erikseen kertomassa, että asun Tammisalon ainoassa kerrostalossa, olen yksinhuoltajan poika ja käyn purkamassa läheisessä verhoomossa huonekaluja, että saan rahaa näiden levyjen ostoon. Vaikka en mitään ”voi mua pientä ressukkaa ja kurjaa” -kampanjaa tehnytkään, niin jostain syystä en saanut kyllä turpaankaan, mitä pidän ehkä pienenä ihmeenä, sillä piireihin päästyäni aloitin varsin perinpohjaisen tutkimusmatkan herttoniemeläistyttöjen sielunmaisemiin.”

Ponnahduslauta radioon

”Äitini jaksoi aina marmattaa, että mitä vitun järkeä on koko tiskijukan hommassa, kun kaikki rahat menevät levyihin ja taksikuluihin. Vaikka Suomessa ei ollut vielä ainuttakaan paikallisradioasemaa ja Yleisradio oli jokin käsittämätön monumentaalinen linnake, jonne ei päässyt kuin Kekkosen käskystä, niin näin väkevän vision radiojuontajan roolista. Sitä varten treenasin ensin nuorisotalojen diskoissa ja myöhemmin mitä erilaisimmissa räkälöissä ja kuppiloissa. Myöhemmin sekin palkittiin ja pääsin soittamaan Bottalle, Harald’siin ja muihin sen ajan koviin paikkoihin, mutta vaikka niitä olisi voinut pitää nuoren tiskijukan täyttymyksinä, niin ajatukset olivat jo vahvasti radiossa. Yritin siis selittää äidilleni, että tiskijukan työ oli vasta ensimmäinen askelma tikapuissa, joita pitkin pääsen varsinaiseen kohteeseen.”

Radiotoimittajan ensiaskeleet

”Matka radiomaailmaan alkoi yhtä liikuttavan kömpelöllä tavalla, kuin kaikki elämäni mainitsemisen arvoiset teot. Olin 17-vuotias äänenmurroksen jälkihöyryjen parissa muriseva kloppi ja soitin itsevarmana silloisen Ylen lasten ja nuortenohjelmien päällikkö Leena Pakkaselle (josta tuli myöhemmin esimieheni Radiomafiassa). Hän antoi minulle armosta pienen ohjelmapalan sen ajan radiodjkunkku Tapani Ripatin Ocsid-ohjelmasta. Siihen aikaan ei ollut ainuttakaan paikallisradiota ja radiosta kuuli tanssimusaa vain sunnuntaisin kyseisestä ohjelmasta, joten kuuntelijoita oli vähintään saman verran kuin tänä päivänä katsojia Idolsin finaalissa. Melko pian tämän premiäärin jälkeen Stadissa aloitti Radio Ykkönen, jossa aloin tehdä Piilopuhelimia Joke ”Stadin Säkki” Linnamaan iltapäiväohjelmaan. Tein niitä muutaman vuoden ajan, mutta siinä vaiheessa kun niitä alkoi tulla joka toiselta asemalta ja osa äärettömän huonosti toteutettuina, panin omalta osaltani luurin alas. Heti paikallisradioiden alkuaikoina tein ohjelmia myös Pieksämäellä, Kouvolassa, Lappeenrannassa ja Klaukkalassa toimineille radioasemille. Myöhemmin ohjelmiani kuultiin parhaimmillaan samanaikaisesti 45:llä paikallisradioasemalla.”

Huikein radiokokemus

”Piilopuhelimia tehdessä oli kieltämättä aivan mielipuolisia tilanteita, mutta ehkä kaikkein ikimuistoisin osuu Keravalla toimineelle pienelle Radio Etelän ääni -kanavalle. Toteutimme Arja Lehtikankaan kanssa huikean projektin nimeltä Eroottinen yö. Koko illan ja yön ajan kanavalla oli jos jonkinlaista ohjelmaa erotiikasta. Oli strippareita, terapeutteja, huoria ja tietysti kuulijapuheluita. Muistan vieläkin elävästi, kun helvetin hyvännäköinen gimma strippasi keskellä yötä pienessä studiossa minulle ja Jari Kupiaiselle. Ainakin itselläni staga seisoi leukaan asti ja yritin siinä sitten selostaa alastoman gimman kiemurtelua radioon. Kyseessä oli siis täydellistä campia nykymittarilla mitattuna. Se ei ollut kuitenkaan yön huikein juttu vaan puhelu, jossa saimme manipuloitua yhden pariskunnan rakastelemaan suorassa lähetyksessä. Se oli jollain tavalla pyhää kuultavaa, koska oli keskiyö, he olivat sopivissa fiiliksissä ja lähtivät aidosti tunteidensa vietäviksi. Siinä ei juontajan tarvinnut sanoa enää yhtään mitään.”

Suomipopin dynamiittiduo - Jaajo ja Vuorinen

Radio Suomipopin nousua siivitti iltapäivien juontajaparina toiminut Jaajo ja Vuorinen. Heidän pistäminen samaan ohjelmaan ei kuitenkaan ollut täyttä sattumankauppaa. ”Olin törmännyt Kulosaaren kaislatukkaan muutaman kerran, kun se heilui Pulssi-ohjelmansa kanssa studiossa, mutta tiemme kohtasivat lopullisesti vasta surullisenkuuluisassa VIP-seikkailussa, josta en haluaisi edes mainita mitään. Se oli joka sektorilla totaalinen pohjanoteeraus, eikä vähiten omalta osaltani. Siitä kurasta toivuttuamme aloin nähdä Jaajossa todellisia radiopersoonan aineksia ja sain puhuttua silloisen Radio SuomiPopin radiojohtaja Stefan Möllerin ympäri, jotta hän päästäisi Jaajon kanssani iltapäivään. Loppu onkin sitten radiohistoriaa. Voin sanoa olevani ylpeä Jaajosta, vaikka en enää hänen aisaparina olekaan. Mies tekee asioita täsmälleen samalla hulluudella, röyhkeydellä ja intohimolla, jolla minäkin hankin aikanaan uskollisimmat vihamieheni ja kannattajani.”

Anna hyvän kiertää

”En ole enää SuomiPopilla hyvin yksinkertaisesta syystä: teen oikein mielelläni hyväntekeväisyyttä, mutta en rahoittaakseni radiotoimintaa. Annan mieluummin rahaa vähäosaisille tai muille oikeaa apua tarvitseville. Lahjoitin viime kesänä 10 000 lasten- ja nuortenkirjaa sairaaloihin, lastenkoteihin, turvakoteihin ja muihin paikkoihin, joissa hoidetaan tai majoitetaan lapsia ja nuoria. Tänä kesänä aloin kerätä varoja mediakeskukseen nimeltä Pilven reunalla, jonne kerätään monipuolista tietoa tämän päivän huumemaailmasta. Ensi vuonna olen ajatellut perustavani rahaston, jolla tuetaan esikoiskirjailijoita. Yksi toimittaja erehtyi kysymään, että ovatko lahjoitukseni vain mainostemppuja? En voinut olla kysymättä toimittajalta: Etkö ole koskaan antanut kenellekään mitään ilman, että olet hyötynyt siitä itse jollain tavalla? Olen sillä tavalla fatalisti, etten jaksa uskoa miksi tällainen tavallinen häiskä saisi osakseen niin uskollisen ja laajan lukijakunnan, ellei tarkoituksena olisi antaa joskus jotain takaisinkin. Lisäksi minulla on pieni mahdollisuus raottaa ihmisten silmiä asioihin, jotka itse koen tärkeiksi.”

Juoppohullun päiväkirjan synty

”Idea Juoppohullun päiväkirjaan lähti jo edesmenneeltä taitelijaprofessori Tarmo Mannilta, tosin hänen tietämättään. Olin tekemässä hänestä radioon henkilökuvaa, jossa hän kertoi perinpohjaisesti häneen lähtemättömästi liitetystä Nikolai Gogolin Mielipuolen päiväkirjasta. Minulta oli jo aiemmin vinguttu yhteen nettiportaaliin jotain hauskaa. En saanut heille aikaiseksi kuin Linda Lampeniusta ja Matti Nykästä parodioivan kolumnin, joka hyllytettiin kunnianloukkaussyytteiden pelossa. Se vain välähti kuin elosalama syksyisellä taivaalla, Juoppohullun päiväkirja. Haluan edelleen korostaa, etten ole missään vaiheessa aikonut kirjailijaksi, vaan tehtävä tuli minulle aivan vahingossa, kun aloin yleisön pyynnöstä myydä nettiin kirjoittamiani Juoppis-juttuja vihkosina.

Ystävät hahmojen esikuvina

”Olen lainannut kahta minulle erittäin läheistä ystävääni ja tehnyt heistä karikatyyrit, jotka ovat kuitenkin paikoitellen huolestuttavan lähellä esikuviaan. Jos he olisivat tienneet millaisia määriä Juoppohullun päiväkirjan eri osia tullaan myymään kahdeksassa vuodessa, niin lupaa olisi tuskin herunut.
Kristianiin liittyy yksi aivan pähkähullu juhannusepisodi, joka alkoi minulle tulleesta tekstiviestistä. Viestiketju kulki jotenkin näin:
Nainen: Oletko sä se Juoppohullun päiväkirjan Juha?
Minä: En, mutta samannimisen kirjan kirjoittaja.
Nainen: Mahtavaa. Voisitko sä tulla panemaan mua?
Minä: Kiitos tarjouksesta, mutta näkemättäkin joudun sanomaan ei.
Nainen: No onko se Kristian oikea ihminen.
Minä: On.
Nainen: No voisiko edes se tulla panemaan mua?
Tämän jälkeen soitin Kristianille ja kerroin käymästäni tekstarisavotasta. Hän halusi ehdottomasti naisen numeron, mistä seurasi muutaman kuukauden kestänyt mielipuolinen panoralli Kristianin ja naisen välillä. Minulta kysytään usein myös polkua pankkiin, jossa säilytetään kaikkia ideoitani. Se koodi murtuu sillä sekunnilla, kun ymmärtää avata silmänsä. Koko maailma on turvoksissa mitä mielipuolisempia hahmoja, ääniä, kuvia ja tapahtumasarjoja. Sieltä vaan varastamaan.”


Omaelämänkerrallista fiktiota

Tietenkin kaikkia kiinnostaa kysymys, kuinka paljon Juoppohullun päiväkirja peilaa Vuorisen omaa elämää. Päähahmohan on nasevasti nimetty Juhaksi. ”Joku sanoi minusta osuvasti, ettei yksikään absolutisti pystyisi kirjoittamaan noin rehevästi ja uskottavasti juomisesta. Itse lisäisin, että voidakseen käsitellä kipeitä asioita pilke silmäkulmassa, pitää olla omakohtaista kokemusta myös naurun kääntöpuolesta. Samalla minulta kysytään usein olenko todellakin nykyään absolutisti? Olen vastannut rehellisesti, että olen mielestäni absoluuttisesti ihminen, mutta mitä tulee viinan lutkuttamiseen, niin aion aloittaa sen välittömästi kun elämäni rullaa paremmin kännissä kuin selvänä. Eli sitä odotellessa... Mutta silloinkin kun vielä käytin alkoholia, harrastin monipuolisesti liikuntaa ja se tuntuu iän myötä vain lisääntyvän.”

Itsepintainen Diktaattori

”Juoppohullun päiväkirja on kuin lapsi, joka on saatettu maailmaan lukemattomien lapsettomuushoitojen, rukousten ja ihmetemppujen jälkeen. Ensimmäinen kirjapaino ei suostunut sitä edes painamaan, koska pajan johtajan vakaumus esti sellaisen paskan monistamisen. Kun se vihdoin saatiin keravalaisessa valokopioliikkeessä vihkon muotoon, niin yksikään kirjakauppa ei suostunut ottamaan sitä edes valikoimaansa. Muistan vieläkin elävästi yhden koomisen episodin, kun silloinen Suomalaisen kirjakaupan sisäänostaja Riitta Pentikäinen ilmoitti, että jos joku haluaa ostaa Juoppiksen Suomalaisesta kirjakaupasta, niin he tilaavat Kirjavälityksestä yhden kappaleen myymälään. Myöhemmin Pentikäinen siirtyi Pokkaritukkuun ja osti samaa kirjaa kymmeniä tuhansia kappaleita...
On sanomattakin selvää, että jos painotalot eivät suostu painamaan, eivätkä kirjakaupat ottamaan valikoimiinsa, niin mistä olisi löytynyt niin hullu kustantamo, joka olisi alkanut puskea moista roskaa kansiin? Se löytyi lopulta järvenpääläisestä 34 neliön yksiöstä, jossa asuin tuoreen vaimoni kanssa. Rehellisesti sanottuna minulle ei tullut mieleenkään antaa sitä kenenkään muun kustannettavaksi, vaikka moni luulee että se oli Liken kirja. Olin myynyt Juoppista oman verkkokauppani kautta ilman minkäänlaista mainoskampanjaa 8 000 kappaletta ennen kuin kysyin Liken silloiselta toimitusjohtaja Hannu Paloviidalta, että tietääkö hän edullista pokkaripainoa. Hannu selaili aikansa kirjastojen lainaustilastoja, soitti Suomalaisen kirjakaupan pokkareiden sisäänostajalle ja tarjoutui ottamaan painoksen Liken nimissä. Hannu on bisnesmies. Suostuin julkaisusopimukseen, jonka piti sisältää mainoskampanjoita, julkaisubileitä ynnä muuta, mutta ihan hyvin pärjäsimme ilmankin. Hannu nauroi ehdotukselleni ottaa 10 000 ensipainoksen pokkarista, koska Suomessa myytiin silloinkin kirjoja keskimäärin 1 500 per painos. 36 000 pokkarin jälkeen otin julkaisuoikeudet takaisin Diktaattori Oy:lle.”

Huoran korva

Minulla oli jokin mystinen visio Juoppiksen menestyksestä. En tietenkään kuvitellut kirjoittavani bestselleriä, mutta uskoin sokeasti tietyntyyppisten lukijoiden hekottelevan kömpelölle puliukkoraapustukselle. Minulla on aina ollut jokin selittämätön vainu tai vaisto haistaa juttuja, joista voi ajan saatossa kasvaa isompikin ilmiö. Itse kutsun tätä ominaisuutta huoran korvaksi. Mediataloilla vaan ei aina tahdo riittää kärsivällisyyttä odottaa viidakkorummun kaikkivoipaan voimaan. Onneksi minun kohdallani jotkut ovat jaksaneet kantaa tämänkin riskin.

Kansa on aina oikeassa

”Huhu siitä, ettei minua hyväksyttäisi kulttuuripiireihin saattaa hyvinkin pitää paikkansa. Tosin en ole sitä kovin hanakasti yrittänyt testatakaan. Yksi hyvin kuvaava episodi tapahtui muutama vuosi sitten, kun sain kutsun vuosittaisille kirjaillallisille, jotka ainakin tuolloin pidettiin hotelli Kämpissä ja pukeutumiskoodina oli smokki. Ei siis mitkään pikkupippalot. Kun kerroin entiselle kustannustoimittajalleni, etten ehdi osallistua kyseiseen tilaisuuteen, hän kauhistui ja totesi, ettei monia kirjailijoita kutsuta sinne edes koko elämänsä aikana. Tämä kertoo ehkä riittävästi suhteestani kirjallisuuspiireihin. En ylenkatso heitä, mutta en anna ylenkään, kun katson heitä. Minulle kaikkein tärkein kirjallisuuspiiri on se joukko, joka lukee kirjojani. He ovat palkanmaksajiani, he ovat työnantajiani ja heidän käsisään ovat menestyksenavaimeni, ja mieluummin tuulipuvussa kuin smokissa. Sanokoon kukin mitä haluaa, mutta kirjailijalle tärkein tunnustus tulee lukijoilta, ei miltään palkintoraadilta. Kansa on rehellinen, armoton ja aina oikeassa.”

Ei suoranainen kasvutarina

”Jos Juoppis on jollekin kasvutarina, niin se on vain hyvä asia, koska Juhan tarina on omaan mahdottomuutensa kyllästyminen. En kiellä ettenkö olisi itsekin väsynyt omaan selkärangattomuuteen ja vaikeuksien kanssa pujottelemiseen. Se ei ole mikään elämäntarina minusta, mutta toki siellä on paljon asioita, jotka kirjoittaja on saanut tuntea omissakin nahoissaan, eikä vaan rustaillut kuulopuheiden viisastuttamana.”

Kristianin oma kirjasarja

”Minulla on jokin multainen Midaksen sormi, sillä en koskaan kykene kirjoittamaan kirjaa, jossa päähenkilö olisi se tarinan kiinnostavin henkilö. Ihmiset rakastuivat Juoppiksissa Kristianiin, ja Kristian-sarjassa hänen isäänsä Ottoon. Jos kirjoittaisin Otosta kirjasarjan, niin ehkä hänen rusettihamsterinsa Hamlet nousisi lukijoiden lemmikiksi. Sama metodi on tapahtunut DikDek-sarjassa, jossa ylivoimaisesti suosituin hahmo on sekopääparivaljakko Händi ja Käppers.”

Ulkomaista menestystä?

”Minulla oli surkuhupaisa kustannussopimus Ruotsissa ja Norjassa toimivan Bazar-kustantamon kanssa. Hulluinta koko hommassa oli, kun he alkoivat lopulta lähetellä minulle laskuja. Siis minä kirjoitin heille kirjoja, minkä päälle minun olisi pitänyt vielä maksaa heille jotain suojelurahaa. Ihme etten saanut kustantamon pomolle lähettämästäni meilistä syytettä laittomasta uhkauksesta ja kunnianloukkauksesta. Sen sijaan Virossa minulla lienee oikeaa menestystä, sillä kuudesta siellä julkaistusta kirjastani neljä on noussut Viron top-10-listan kärkipaikoille. Seuraavaksi siellä ilmestyy Kristianin teinivuodet.”

Äänilevyjä

”Minulta on vinguttu jo pitempään äänikirjoja ja olen vastannut monimielisesti, että jos Ritva Santavuori suostuu lukemaan Juoppiksen, niin olen mukana hankkeessa. Käsi sydämellä, ehkä lukijat/kuuntelijat toivoisivat ne minun lukemina, mutta toistaiseksi olen saattanut äänikirjoiksi vain kaksi levyllistä minun ja Jaajon lätinöitä Radio SuomiPopista, sekä Yleisradiolle käsikirjoittamani ja ohjaamani kuunnelman The Sound of Juoppohullu, joka ilmestyi kesällä 2010.”

Tarinankerronnan moniottelija

”En ole klassisessa mielessä päätoiminen kirjailija, sillä kirjoitan kolumneja Iskelmään, Voicelle, Cityradioille ja muutamiin lehtiin. Tämän lisäksi olen terveysjumalatar Paula Heinosen aisaparina Terveyden tukipilarit -ohjelmassa, josta saan tällä hetkellä määrällisesti eniten palautetta. Mutta kaikki tv-tuotannot, joihin olen osallistunut ovat menneet tavalla tai toisella perseelleen. En vain ole ruututyyppi.”

Hauskoja kommelluksia vuosien varrelta?

”Kirjailijaurani alkupuolella moni toimittaja ihmetteli, kun en heidän mielestään näyttänyt lainkaan alkoholistilta. Leikillisesti mietin usein, että voi kunpa voisin sanoa sinusta samaa...
Toimittajien kanssa on muutenkin sattunut hauskoja kommelluksia. Hesarin Kuukausiliite oli tekemässä minusta juttua ja he halusivat ottaa kuvia meidän autotallissa sijaitsevasta kirjavarastosta. Tallin lattialla oli Ikea-kassillinen paperisilppurin läpi ajettua suikaletta. Toimittaja osoitti läjää ja kysyi, mitä tuossa on? En tiedä mistä se tuli päähäni, mutta sanoin silmää räpäyttämättä: meidän kirjanpito.
Toinen omituisuus tapahtui Espanjassa ilmestyvän lehden haastattelussa, kun toimittaja esitti minulle tietokilpailukysymyksen: William S. Burroughsin vaimo kuoli, kun kirjailija yritti ampua pistoolilla vaimonsa pään päällä olleen lasin Wilhelm Tellin mallin mukaan. Onko William siviilipalvelusmies kirjahahmosi Kristianin mukaan?  Vastaukseni: Kiinnostavampi kysymys lienee, miten avoimesti homo Burroughs on voinut ampua vaimoaan otsaan?

Tulevaisuuden suunnitelmat

”Viime kesänä Turun Linnateatteri esitti ilta toisensa perään loppuunmyydyille katsomoille Juoppohullun päiväkirjaa. Lauri Maijalan nerokas ohjaus ja dramatisointi on saanut kansan ulvomaan sekopäisenä katsomossa ja lokakuussa on tulossa muutama erikoisesitys Linnanmäen Peacockiin, mistä olen enemmän kuin haltioissani. Ehkä leffamaailmassakin jokin nytkähtää eteenpäin, tai sitten ei. En ole elokuvatuottaja, joten en vaivaa sillä asialla päätäni. Lähden mukaan leffajuttuihin vasta kun sydän käskee järkeä miettimään asiaa.”


Sanat lukijoille?

”Työhuoneeni seinällä olevassa taulussa lukee: Wish It, Dream It, Do It. Olen opettanut lapsilleni, että uskokaa unelmiinne ja eläkää jotta ne toteutuvat. Ei niin, että ne toteutuisivat vaan toteutuvat. Niin kävi minullekin kaikista kompuroinneista huolimatta.” Toimittaja: Ismo Mukala

Lähde: Metropoli lehti 09.2010
Lisää Juhasta: J Vuorinen. 3.11.2025 APU