JUOPPOHULLUN PÄIVÄKIRJA AUTOMAATTI TEKSTI31.8.1998 Maanantai (viikko 36)Nyt mulla oli taas rahaa. Se on hyvä asia. Päätin tänään selvitellä edellisellä viikolla sekoittamaani päätä. No, onneksi voin taas tämän viikon kirjoitella päiväkirjaani keittiössä, alkaa pukkaa ahtaanpaikankammoa... Hoblaa, en enää saa perinteisiä ”vitunhuuto”-raivareita mulle lähetetystä postista. Mitähän ne siellä postin lajittelukeskuksessa kelaa kun mä saan näin vitusti postia? Odottakoot kunhan Bili lähettää mulle valkoisesta talosta henkilökohtaisen kirjeen. Vittu, sen jälkeen Pekka Vennamo tuo henkilökohtaisesti kaikki mulle tulevan postin. Ahaa, tällä kertaa sain joltain kusinuijalta ohjeet depression hoitoon: ”Tässä Teille vinkkejä depression kotihoitoon, hyvä herra! Depressio voidaan määritellä mielentilaksi, jossa mitkään asiat eivät kiinnosta pätkääkään. Koeta siis nauttia mielenmyllerryksestä. Muistele mikä sinusta on joskus tuntunut hupaisalta. Esimerkiksi se kun viimeksi vedit viinaa ja lääkkeitä sekaisin ja tuli ihan hullunkurinen olo. Puhu. Anna tulla mitä sylki suuhun tuo, kenen kanssa hyvänsä. Itku on myös tehokasta. Jos mahdollista, niin puhu ja itke samaan aikaan. Sitä on ventovieraan ihmisen mukava kuunnella esimerkiksi raitiovaunussa, bussissa tai vaikkapa Kiasmassa. Piirrä. Osta kaupasta spraypullo, tuloksena voi olla hämmästyttäviä oivalluksia uskomattomissa paikoissa kuten suurkirkon seinässä tai eduskuntatalon pylväissä, jotka voit piirtää Marianne karkin värisiksi. Punainen voi merkitä vihaa, musta surua ja harmaa ahdistusta. Piirrä siis suomalainen sotilas univormussaan entisen kommunistisen ryssänlippuun kietoutuneena heti kun tuntuu oikein pahalta. Ota selvää tosiasioista. Pohdi miksi olet olemassa ja oletko sinä juuri sinä. Onko Jumala olemassa, mihin avaruus päättyy tai miksi joillakin ihmisillä on kainaloissa persiljatuppomaiset karvatuherot. Tee jotain oikein kyllästyttävää. Pese hampaat yhä uudelleen ja uudelleen, äläkä unohda käyttää hammaslankaa. Katso kotimaisia viihdeohjelmia tölsästä. Lue Kalle Päätalon koko tuotanto yhteen putkeen ja koita muistaa räjähtävimmat käännekohdat. Mieti myös onko näillä kirjoilla mitään samankaltaisuutta? Vältä tärkeiden päätösten tekoa, kuten maksatko erääntyneestä laskutornistasi yhden ison vai kaksi pientä laskua. Otatko avioeron tänään vai vasta huomenna. Pidä jääkaapin ovi kiinni. Syöminen voi hetkellisesti tuottaa mielihyvää. Mene siis linnanmäelle, syö siellä 25 hattaraa, 14 corndoggia, 8 bratwurstia, 10 pizzapalaa ja päälle juo 25 tuoppia. Sitten vain könyät ”Katapulttiin” ja saat ainakin huvipuiston lapset iloisiksi. Siellä he kiljuvat onnesta ovaalinmuotoisina, “katso äiti, elävä puutarhaletku”. Mikä parasta, jääkaapin ovi pysyi ja pysyy kiinni. Lopuksi vielä depression hoito-ohjeet Bill Clintonille Washingtoniin. Hanki uusi Tampax Plus, se tuo ihan uudenlaista vapautta elämääsi.” Ai vittu miten korventaa sisikuntaa! Tämä mulkkuhan ilmiselvästi halventaa Biliä, mun ystävää. Täytyy kaivaa esille ko. kotihoitajan osoite ja käydä pieksemässä siitä vastauksia mun kysymyksiin. A) Mikä on depressio? B) Miksi mun ystävän täytyy käyttää Tampax Plussaa? C) Miten aiot korvata minulle aiheuttamasi mielenharmin ja tuskan? Alkoi helpottaa kun hakkasin leipäveitsellä puhelinluettelon
keltaiset sivut tuhannen vitun suikaleiksi. On oikeastaan hyvä päästä
sille astrologille, niin se saa kertoa mulle mun voimakkaasta
energisyydestä - tai mä revin sen pään juurineen irti!
Yes! Naistenklinikalta tuli postia. Avasin vapisevin käsin kuorta, koska ainahan on olemassa riski, että joku kanttura on pyöräyttänyt mulle kersan, mutta oletin kuitenkin kyseessä olevan tilaamani tarkan syntymäajan. Mitä helvettiä! ”Tässä tilaamanne todistus syntymäajastanne. Olette syntynyt 10. huhtikuuta 1966 klo 22:40 sairaalassamme. Ystävällisin terveisin pääkätilö Gustafsson.” Soitin raivopäisenä välittömästi naistenklinikalle. ”Kenen torvelon syntymäajan Te olette mulle lähettäneet?!”, mylvin luuriin. Olin varmaankin tunnin puhelimessa ja kas kummaa, 31. maaliskuuta 1966 mutsini ei ollut synnyttänyt yhtään lasta?! Vasta 10. huhtikuuta oli syntynyt yksi poika, joka luultavimmin olen minä. Voi vittu... Alkoi nyyhkyttää ääneen, olin dokannut ihan turhaan varmaan 20 kertaa synttäreideni kunniaksi, jotka eivät edes olleet mun synttärini ja kuinka monet synttärit olen jättänyt juhlimatta tietämäni!!! Voi perkele, ainakin kahdetkymmet tanakat kännit on jäänyt juomatta mutsin toheloinnin takia. Antaa pojalleen kaksi viikkoa liian vanhan syntymäajan - hetkinen, voi vittu, mähän olen itse asiassa tosi nuori. Aloin heittää kärrynpyöriä, ”jipii jipii, mää ooleen nuori, määä ooleen nuoriii...”. Jätin astrologi Tähtisen vastaajaan viestin: ”Hyvää päivää, Täällä puhuu nuorimies, tulen analyysiin. Soita!!!” Illalla Tähtinen soitti ja pyysi syntymätietojani, jotta voisi tehdä
mulle kartan. ”Minkä vitun kartan? Mä haluan analyysin enkä
karttaa!”, ärjäisin Tähtiselle. Kuulin kuinka Tähtinen supatti
itsekseen, ”tyypillinen kusipää Oinas...”. Huomenna saisin tietää
kaiken itsestäni. Kaikkeen sitä lupautuu saadakseen naiselta pimppiä,
minä miehinen mies menossa astrologille... voihan vittu. Mä tapan
kaikki, jotka saa tietää tästä!
Tiina soitti aamulla ja muistutti mua tarkkaan rekisteröimään, mitä Tähtinen musta kertoo. Toisaalta, jos en olisi tavannut Tiinaa en olisi koskaan nähnyt astrologia, elävänä. Saavuin Tähtisen luokse sovittuna aikana. Tähtinen oli kieltämättä mystisennäköinen hiippari. Mustat vaatteet ja haukansilmät, jotka tarkkailivat joka liikettäni. Outo papparainen. Istuuduin ihmeellisen totuuden kiikkutuoliin. Katselimme ääneti toisiamme, kunnes herra astrologi suvaitsi aloittaa. ”Aurinkomerkkisi on Oinas, kuumerkkisi Jousimies ja nousevamerkkisi on Skorpioni. Olette kaikelle vaaralliselle, tuntemattomalle ja kiihottavalle avoin, kovakalloinen yksilö, jolla on mielessä vain yksi asia kerrallaan. Päätellen muista tekijöistä se asia on joko seksi tai viina. Olette nykyaikainen odysseushahmo, omiin sokkeloihinsa eksyvä tosin.” Kuuntelin monttu auki. ”Vittu mä en ole mikään Odysseus, mullahan on kaksi silmääkin”, meuhkasin Tähtiselle, jolla oli selvästi pokassaan pitelemistä. ”Sekoitatte varmaankin kykloopin ja Odysseuksen. Kyllä Odysseuksella oli kaksi silmää”, selvensi Tähtinen. Tähtinen varoitti mun voimakkaasta askendantista, jolloin mulla pimeni. Hyppäsin kiikkutuolista kuin tikka ja aloin raivota Tähtiselle. ”Vittu, et enää ikinä sano mua askendantiksi tai mä tapan sut!” Tähtinen taisi säikähtää kun se alkoi pitää pikaluentoa astrologisesta termistöstä. Rauhoituin hetkeksi... Tähtinen selitti mun Marsini olevan Oinaassa, jonka vuoksi olen erittäin
äkkipikainen ja nk. suorantoiminnan mies. Kun Tähtinen väitti sieluni iäksi
58 vuotta, sain taas hepulin. ”Kuulepas mulkku, kohta mä näytän sulle
todelliset taivaan merkit, jollei toi solvaaminen ala hiljalleen
loppua!” Tähtinen alkoi pelätä ihan tosissaan. Se selitti, että
kuulun nk. viisaiden ryhmään, olen vanhasielu. Päätin olla
rankaisematta fyysisesti Tähtistä, koska hän mainitsi viisauden yhtenä
kuvauksena hienosta persoonastani. Lopuksi Tähtinen vielä kertoi, että
Tiina on mun ideaalikumppani. No niin, nyt alkoi kuulostaa jo joltain.
Luultavasti lepyttääkseen mua, Tähtinen heitti vielä bonuksena Tiinan
luonnehdinnan. ”Tiina on avulias-aatu-luonne, jonka elämä pyörii
hankalien tai mahdottomien ihmissuhteiden ympärillä. Hän sopii
dementtien eläkeläisten yöhoitajaksi, koska on kärsivällinen ja
uhrautuva samalla kun minä olen innokas ja kreisi. Jos hän menee
tapaamaan miestä, älköön unohtako pakkopaitaa ja piiskaa!” Aloin
murista uhkaavasti Tähtiselle. Mun mielitietystäni ei puhuta tuohon sävyyn.
Poistuessani sulloin kolme satasta Tähtisen suuhun ja häivyin. Mulle ei
vittuilla!
Kuuntelin pitkin päivää Tähtiseltä saamaani kasettia. Se oli aika
imartelevaa kuunneltavaa. ”Olette seksuaalisesti käsittämättömän
mielikuvituksellinen, mystinen ja hallitseva...”. Ei olisi pitänyt työntää
niitä satasia sen astrologin kurkkuun - ainakaan niin syvälle, työtään
se vaan teki. Lähetin Tähtiselle 30 markan lahjakortin Alkoon. Päälle
kirjoitin, ”anteeksi siitä sullomisesta! Toivoo Viisas Oinas, se
seksihullu, muistatsä?”.
Tiina tuli käymään. Kerroin sille, että mä olen sen
ideaalikumppani, vai oliko se toisin päin? Kieltämättä mä olen aika
seksuaalinen tyyppi, kapusimme kuin kaksi kärppää parvelle. Tähtinen
sanoi, että kahden tulikuun intohimo toimii samalla aaltopituudella. Ei
se Tähtinen paskaa puhunut. Teimme kaikki mahdolliset temput, jotka
parvella mahtuu tekemään. Oh boy...
Kävin aamulla hakemassa kiskalta röökiä. Jono oli niin helvetillinen, että ehdin selata melkein koko lehtihyllyn läpi. Voi vittu miten sairailla otsikoilla myydään lehtiä. Mä taidan ryhtyä suunnittelemaan lehdille myyviä otsikoita, onhan mulla kuu Jousimiehessä... kreisi ja henkinen. Varasin iltapäivän journalistiselle työlle, eli päätin myydä hyviä otsikoita lehdille. ”NYKÄNEN AIVASTI INNSBRUCKISSA, RÄKÄ LENSI 140 METRIÄ!” Ei
vittu, tää on liian softi. ”NYKÄNEN STRIPPASI INNSBRUCKISSA, MÄLLI
LENSI 140 METRIÄ!” Tää myy vitusti! Nykänen ei ole enää niin
ajankohtainen, joten päädyin tiukempaan kamaan. ”SUOMALAISVIULISTIN
SHOKKIHERÄTYS, MISSÄ VITUSSA ON VIULU?” Tää toimii, tän mä myyn
sekä aikakausi- että pornolehdille. Päivän hommat on pulkassa.
Alkooon!
Huomasin kalenterista, että tänään on vähän saatanan kiihottava päivä. Soitin heti Tiinalle, joka onnekseni lupasi käydä pikaisesti luonani. En tiedä tajuaako hän vieläkään, mitä tein hänelle. Samantien kun hän oli astunut eteisen puolelle kippasin Tiinan päälleni kuusysiin ja tuhisin jalkojen välistä, ”tämän päivämäärän kunniaksi”: Ai että teki gutaa. Tiina kysyi lähtiessään, että pyöriikö päässäni mikään muu kuin naiminen? Ei samaan aikaan, tämän totesi myös astrologi. Huomasin olevani kiinnostunut astrologiasta. Vittu, nyt kun mä teen jo
otsikoita lehtiin, niin samantien mä voin alkaa laatia horoskooppeja.
Ensi viikolla mä täräytän oikein kunnon horoskoopit kehiin. Ensin täytyy
käydä empiirisesti tutustumassa, miten eri merkit eroavat toisistaan. Mä
paljastan kaikista kaiken. Vapise Tähtinen. |
