Lapsen 10 käskyä vanhemmilleen

1.
Minä olen vasta lapsi, sinun kauttasi olen olemassa.
Älä hylkää minua, sillä minulla ei ole muita vanhempia.

2.
Älä turhaan moiti minua, sillä mitä enemmän minua moitit,
sitä vähemmän sinun sanasi minulle merkitsevät.

3.
Muista pyhittää aikaa myös minulle, sillä miten käytät aikasi,
niin jaat sydämesi ja jollet sinä minua rakasta, ei minusta koskaan tule ihmistä.

4.
Kunnioita poikaasi ja tytärtäsi, jotta myös hän oppisi kunnioittamaan elämää itsessään ja muissa olennoissa.

5.
Älä tapa tunteitani, ajatuksiani ja yrityksiäni,
minulle suuria, vähättelemällä, välinpitämättömyydellä.
Etkä sinäkään osannut pienenä kaikkea.

6.
Älä tee aviorikosta, sillä minä kärsin siitä eniten.

7.
Älä varasta elämääni asettamalla kannettavakseni sinun täyttymättömiä toiveitasi,
kaunojasi tai harhojasi, sillä minun on tehtävä omat erehdykseni.

8.
Älä anna väärää todistusta todellisuudesta tyrkyttämällä omaa katsomustasi,
sillä minun tulee saada uskoa, vaikket sinä uskoisi,
toivoa vaikket sinä toivoisi, sillä varsin pian minä tulen huomaamaan,
ettet sinä ole kaikkitietävä, eikä sinun arvoasi vähennä,
jos olet antanut minulle mahdollisuuden.

9.
Älä himoitse asioita, jotka eivät ole sen arvoisia,
sillä sinun halusi eivät voi olla vaikuttamatta minun elämääni.

10.
Älä anna minulle kaikkea mitä minä haluan,
sillä vapaamielisyytesi on niin usein vain välinpitämättömyyttä,
anteliaisuutesi huonoa omaatuntoa, suvaitsevaisuutesi ihanteiden sortumisesta syntynyttä voimattomuutta,
taipuvaisuutesi tyhmää mielipiteettömyyttä, joustavuutesi periaatteettomuutta ja mukavuudenhalua.

 

 

 

Fransiskus Assisialaisen rukous

Vapahtajani, tee minusta rauhasi välikappale, niin että sinne, missä on vihaa, toisin rakkauden, missä on loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, loisin yksimielisyyden,
missä erehdystä, osoittaisin totuuden,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,
missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.

Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärtämystä, kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita, sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää, unohtaessaan saa anteeksi
ja kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.

 

 

 

Vuosien viisaus

Kulje tyynenä melun ja kiireen keskellä ja muista, mikä rauha onkaan hiljaisuudessa.

Pysyttele hyvissä väleissä kaikkien kanssa niin pitkään kuin se alistumatta on mahdollista.
Puhu totuudestasi hiljaa ja selkeästi ja kuuntele toisia, sillä kaikilla on tarinansa.

Karta äänekkäitä ja riidanhaluisia, sillä he ovat kiusana hengellesi.
Jos vertaat itseäsi muihin älä tule turhamaiseksi tai katkeraksi, sillä aina on ja tulee olemaan suurempia ja pienempiä persoonallisuuksia kuin sinä.

Sinä olet palanen maailman kaikkeudesta ja aivan kuin tähdet ja puut saat oikeuden elämään ja vaikka et voi tänään oivaltaa niin kaikki kehittyy, toiveesikin toteutuu.

Iloitse saavutuksistasi samoin kuin suunnitelmistasi. Ole kiinnostunut omasta urastasi, vaikka se olisi vähäpätöinenkin. Se on kuitenkin vankka kiinnekohta ajan vaihtelevissa kohtaloissa.

Ole varovainen liikeasioissa, sillä maailma on vääryyttä täynnä.
Älä sulje silmiäsi hyveeltä. Monet ponnistelevat korkeisiin päämääriin ja elämä on täynnä sankaruutta.

Ole oma itsesi. Älä pelkää olla hellä, äläkä suhtaudu kyynisesti rakkauteen, sillä kaiken arkipäiväisen roudan keskeltä se nousee kuin ruoho joka kevät.
Ota opiksesi vuosien neuvot ja luovu sopuisasti nuoruuden leikeistä.

Paljon turhaa pelkoa syntyy väsymyksestä ja yksinäisyydestä.
Ole sovussa luojasi kanssa, millaiseksi hänet sitten kuvitteletkin.
Ole sovussa sielusi kanssa olkoot ponnistelusi ja toiveesi mitä tahansa.
Maailmassa on paljon pelkoa, riistoa ja särkyneitä unelmia mutta se on sittenkin kaunis maailma.
Tuntemattoman kirjoittajan v. 1692 "Sant Poolin" katedraalin seinälle kirjoittamat ajatukset.

 

 

 

Rikkaus

Jos sinulla on ruokaa jääkaapissa, vaatteet päällä ja paikka, missä nukkua, olet rikkaampi kuin 75% maailman ihmisistä.

Jos sinulla on rahaa pankkitilillä ja kukkarossa sekä muutama ylimääräinen kolikko lippaassa, kuulut 8% rikkaiden joukkoon.

Jos heräsit tänä aamuna terveempänä kuin sairaampana, olet onnekkaampi kuin ne miljoona ihmistä, jotka eivät selviä tästä viikosta hengissä.

Jos et ole koskaan tuntenut pelkoa sota-alueella, vankilan yksinäisyyttä, kidutuksen kamaluutta tai nähnyt nälkää, olet saanut enemmän kuin 500 miljoonaa muuta ihmistä.

Jos voit mennä kirkkoon tai hengelliseen kokoukseen ilman pelkoa häirinnästä, pidätyksestä tai kuolemasta, olet rikkaampi kuin 3 miljardia muuta ihmistä.

Jos vanhempasi elävät ja ovat edelleen naimisissa keskenään, kuulut todella harvinaisten ihmisten joukkoon.

Jos kuljet pää pystyssä ja hymyilet, koska tunnet aitoa kiitollisuutta, olet ainutlaatuinen, sillä monet voisivat sen tehdä vaan eivät tee.

Jos voit tarttua jotakuta kädestä, halata tai koskettaa olalle, olet niitä harvoja, jotka tarjoavat eheyttävää kosketusta.

Jos saat luetuksi tämän kirjoituksen, olet saanut yltäkylläisesti, sillä 3 miljardia ihmistä maailmassa ei osaa lukea

 

 

Tärkeimmät ihmiset

On olemassa elintärkeä ihmisjoukko, joka on julkisuudelle näkymätön. Heikäläisiä ei haastatella aamutelevisiossa. He eivät näy iltapäivälehtien otsikoissa. Heidän tekemisiään ei seurata somessa vaikka pitäisi.
He eivät bloggaa eivätkä tubeta.

Puhun nyt heistä, jotka saapuvat, kun asiat menevät vikaan.
Puhun persvakoäijistä.

Sillä kun viemäriputki halkeaa ja lokavesi tulvii kadulle, apuun eivät riennä hipsterit jopoillaan. Asfalttimurtuman kohdalla tai liikenneonnettomuuden sattuessa auttajilla eivät kilise nenärenkaat. Siellä eivät komeile rastapipot eivätkä pasteeraa muotibloggarit kuin korkeintaan ottamassa onnettomuusselfieitä.

Sen sijaan paikalle ilmaantuu omenavartaloiden ponteva rivistö. Huomioliivit päällä nämä miehet kyykistelevät putken äärellä tai irrottaen ihmisiä autonromuista valkoiset persvaot vilkkuen.

Lähes säännönmukaisesti he ovat miehiä. Sillä kuka marssii kotiimme, kun pesukone on laskenut alleen? Kuka tulee vaihtamaan rikkoutuneen lieden? Kuka oikoo kolariauton pellit? Ketkä korjaavat maanteiden routavauriot, rakentavat pyörätiet ja ajavat kärsivällisinä oranssia jyrää?
Ketkä saapuvat iltahämärissä hakemaan pois työkoneet ja lastaavat ne varoitusääntä tuuttaavaan rekkaan?

He ovat harvoin neuvottomia, sillä he tietävät, mitä pitää tehdä. Usein he ovat hieman myöhässä, mutta se ei haittaa. Persvakoäijillä ei ole kiire, sillä he ovat yhteiskunnan voiteluainetta.
Sisimmässään he aavistavat, että ilman heitä pyörät jumittuisivat paikoilleen.

Persvakoäijien hiljainen joukko ei ole mediaseksikäs.
Luovan luokan mielestä he tapaavat äänestää aivan vääriä puolueita.
Tälle ei voi mitään, sillä heitä on lähes mahdotonta korvata.

Asianajajien, puhelinmyyjien, opintoneuvojien ja urheilutoimittajien työt hoidetaan ennen pitkää robotti ja tekoälyvoimin.
Automatisaatio saattaa viedä lopulta jopa kosmologien työt.
Mutta persvakomiestä ei mikään robotti tai tekoäly pysty korvaamaan eikä tietokoneohjelma voi häntä ohjailla, sillä kädentaidon ja tilanneälyn kombinaatio on ihmisyyttä puhtaimmillaan.

Robotit pystyvät kasaamaan autoja ja muita monimutkaisia vempeleitä, sillä niiden rakentamiseksi on suoraviivainen ohje. Toimiva laite kun voidaan kyhätä kasaan pohjimmiltaan vain yhdellä tavalla.

Mutta laitteet voivat rikkoutua miljoonilla erilaisilla tavoilla. Ja kuten kokemuksesta tiedämme, aina yllättäen.

Tässä ollaan entropian määrittelyn ytimessä: hyvin järjestettyjä tiloja on vain kourallinen, epäjärjestyneitä ziljoonittain.
Siksi epäjärjestys tulee aina voittamaan.

Jokin menee vääjäämättä aina vikaan, nyt ja tulevaisuudessa. Sen takaavat fysiikan lait ja entropian ankara laulu. Epäjärjestyksen lisääntymistä ei voi estää. Sitä voi vain yrittää korjailla. Kutsumalla persvakoäijät hätiin.

Kun siis näette esimerkiksi ojaan kaatuneen maitolastin ja sen äärellä keski-ikäisiä äijiä viittoilemassa, puhumassa kännykkään ja könyämässä perävaunun teliakselien alle, ajatelkaa näin: tässä konkreettinen syy, miksi ihmislaji on kavunnut tämän planeetan valtiaaksi.

Hattu siis päästä tuolle joukolle. Varsinkin näinä päivinä, jolloin uutisvirrasta tuntuu löytyvän niin vähän hatunnoston arvoista.