JUOPPOHULLUN PÄIVÄKIRJA AUTOMAATTI TEKSTI

Päätettiin jätkien kanssa pitää tipaton tammikuu. Sovittiin, ettei ainuttakaan pullon pohjalle jäänyttä tippaa hetkutella naamariin vaan suosiolla aina kietaistaan uusi puteli auki. Vuosi alkoi hyvin, koska takana oli sentään vitun kovan luokan lupaus.

Päätettiin lähteä Kristianin ja Mikaelin kanssa haukkaamaan raitista ilmaa, koska Mikael oli lukenut jostain opuksesta, että ihmisen aineenvaihdunta tapahtuu 95 prosenttisesti ihon kautta. Kristian pelkäsi nähtävästi menehtyvänsä matkalla nestehukkaan, koska se oli varannut matkalla ison lestin kossua. Patikoimme Espalla kun edessämme asteli vanhempi herrasmies. Kristian päätti avata sanaisen arkkunsa ja kysyi herralta, ”paljonko sulle pitäisi maksaa, että panisit Paavo Väyrystä?”. Vanhempi herrasmies kääntyi ja ilmoitti, ”hätätilanteessa voisin vetää kainaloon, mutta silloinkin pitäisi maksaa todella paljon. Hyvää päivänjatkoa herroille”. Vasta silloin tajusin, että kyseinen herra olikin taiteilija Martti Huuhaa Innanen! Löin navakan litsarin Kristianin poskelle, ”voi vitun nuija! Tajusitko sä luupää, että toi oli taiteilija Innanen?”. Kristian alkoi nyyhkyttää ja kipitti pyytämään anteeksi Innaselta.

Päätimme kunnioittaa Innasta niin suuresti, että menimme katsomaan erääseen Galleriaan hänen yhtä työtään. Siinä oli pastellinkirkkaita puutaloja vanhassa Vallilassa ja kaksi retkua löivät toisiaan turpaan niin että veri roiskui. Taulun nimi oli, ”Vallilan sällien tappelu Brahmsin sinfonioiden paremmuusjärjestyksestä”. Nauroin vedet silmissä niin että oli paskat lentää housuun. Kristian toljotti taulua ja ihmetteli kun siinä oli niin epäharmoniset värit, ”eikä sitä paitsi kellään ole tollaisia neniä”, lisäsi Kristian. Koitin selittää Kristianille, että kyseessä on naivistinen taideteos. Kristian ihmetteli myös toista teosta, jossa porukka suonuijia toljotti taivaalle ja katseli monttu auki taivaalla pörräävää lentokonetta. Taulun nimi oli, ”Kuka ton tonne heitti?”. Kristian ei ymmärtänyt sitäkään. Päätettiin lopettaa päivän taidekatselmus siihen.

5.1. Tiistai

Kristian kampesi aamulla luokseni selvästi tohkeissaan, ”ajattele miten nopea piirtäjä sen Ferdinand von Wrightin on täytynyt olla kun se on pystynyt piirtämään ne taistelevat metsot?” Kristian jatkoi luentoaan, ”mä tutkin eilen kirjastossa taidekirjoja ja se oli tosi hyvin piirretty kuva. Ei semmoiset metsot kuule pitkään pysy paikallaan jos ne flaidaa oikein kunnolla. Voi olla tietenkin, että se oli kusetusta koko kuva...”. Kehotin Kristiania ottamaan lisää viinaa ja olemaan ihan rauhassa. ”Ensinnäkään niitä tauluja ei ole piirretty ja toisekseen, keskity sä vaan lähinnä Aku Ankkojen kuviin, ne on kyllä piirretty. Kun selitin Kristianille, että Walt Disney on pakastettuna jenkeissä, niin se meni ihan suunniltaan. ”Mitä, onko sarjakuvapiirtäjän työ jonkinlainen pakastevirka?” Juotin Kristianin tolkuttomaan känniin, jotta saimme Mikaelin kanssa puhua henkeviä.

Alettiin funtsia Mikaelin kanssa, että voiko ihminen jälleensyntyä? Tultiin siihen tulokseen, että jos voi niin Kristian on edellisessä elämässä ollut joku vitun eläinplankton. Sana kuulosti niin hienolta, että päätimme vielä soittaa kirjastoon ja tarkistaa, että eläinplankton tarkoittaa varmasti jotain. Kun kysyimme, että onko mahdollista, että sohvalla sammumispisteessä koriseva ystävämme oli edellisessä elämässä ollut eläinplankton meille lyötiin luuri korvaan. Oli tullut koston aika, koska mulle ei vittuilla.

Päätin uhrautua koston nimessä, joten join vaikeasta laktoosi-intoleranssistani huolimatta litran kefiiriä turpaan ja painuin kirjastoon. Tuntui hyvältä nähdä lukusalin ovessa teksti, ”Pyydämme hiljaisuutta! Kiitos!”. Hain hyllystä Bukowskin kirjan "Pystyssä kaiken aikaa" ja asetuin mahdollisimman lähelle virkailijan tiskiä. Ei kulunut varmaan varttiakaan kun salissa alkoi rätistä iloinen pierun pärinä. Muutaman kerran virkailija katsoi mua pahasti, mutta koitti pysyä mahdollisimman tyynenä. Jatkoin ilotulitusta, joka vain yltyi. Haju oli niin vitun kamala, että meinasin itsekin ladata yrjöt. Virkailija tuli kuiskuttamaan korvaani, ”voisitteko lainata kirjan ja lukea sen vaikka kotona”. Koitin viattomannäköisenä selittää, että mulla ei ole kirjastokorttia kun olen vienyt aina kaikki lainaamani kirjat suoraan divariin. Virkailija ehdotti, että tulisin jonain muuna päivänä lukemaan kirjaani. Silloin multa pääsi huutonauru niin että kefiiripaskavelli lensi pitkin kalsareita. Mulle ei vittuilla. Miinuksena tosin voidaan mainita menetetyt kalsarit.

6.1. Keskiviikko

Kostoni oli sen verran rajua luokkaa, että koko päivä meni sanan varsinaisessa merkityksessä paskaksi. Söin kokonaisen askin Imodiumia ja silti kajahtelivat pärskeet pitkin päivää. Vitun kefiiri, se pitäisi kieltää lailla.

7.1. Torstai

Oli tosi hontelo fiilis. En ollut kahteen päivään syönyt oikeastaan mitään, ainoastaan paskantanut. Päätin hankkia lääkärikirjan ja tarkistaa kuinka paljon ihminen voi tuottaa ulostetta syömättä mitään. Pelkäsin olevani tilastoharvinaisuus.

Tiina tuli käymään. Ei oltu nähty pitkään aikaan ja sillä näytti olevan halut päällä, joten sain luolamiehen kohtelun. Se raahasi mut TUKASTA sohvalle. En meinannut saada kunnolla edes stondista aikaan kun päänahkaan sattui niin vitusta. 90-kiloisen jätkän kun raahaa tukasta yli 10 metriä niin kyllä siinä on kuontalo kipeänä. Se heitti mut selälleen sohvalle ja repi multa vaatteet päältä niin että kalsareistanikin katkesi kuminauha. Alkoi vähän pelottaa, että minkähän SM-leirin se on oikein käynyt. Se nai mua sellaisella tempolla, että mä pyörryin ihan oikeasti. Herätessäni luulin, että se antaa mulle intohimoista kielisuudelmaa, mutta tajusinkin sen antavan kauhuissaan tekohengitystä. Koitin selittää sille, että en ollut syönyt mitään moneen vuorokauteen ja sen vuoksi olin vähän heikossa kunnossa. Täytyy sanoa, että se oli elämäni pano. Aion kuitenkin kertoa kavereilleni vähän toisenlaisen version tapahtumista.

Tiina oli niin kiimoissaan, että pyysi mua tekemään sille edes jotain. Jotain? Laittaa paplarit päähän tai lakata varpaankynnet? Tiina ehdotti, että tyydyttäisin sen oraalisesti. Taas jouduin kipaisemaan kirjahyllylle tarkistamaan, että mitä tarkoittaa oraalinen. Kieltäydyin ehdottomasti, koska mulla oli vieläkin niin kaamea olo, että yrjötakuu olisi ollut 300 % luokkaa, joten lupasin hoitaa homman sormin. Operaation jälkeen mulla oli käsi kainaloon asti märkänä. Mitähän hormoneita Tiina on alkanut vetää?

Illalla tarkistin taskupeilin kanssa, että oliko mulle tullut pälvikalju siitä Tiinan reuhtomisesta.

8.1. Perjantai

Tänään alkoi jo ruoka pysyä sisällä, jos makaronivelliä nyt ruoaksi pitää kutsua. Lepäilin sohvalla ja katselin todella sekopäisen leffan nimeltään "Doberman". Siinä oli sekopäisen hauskoja kohtia mm. kun jätkät työntää käsikranaatin prätkäkytän kypärän visiiriin sisään ja toteaa lopuksi, ”hän siirtyi nyt päättömien poliisien taivaaseen”. Toinen kunnon tempaus oli kun kytät ampui yhtä konnaa slabaan ja tämä alkoi verta vuotaen etsiä kadonnutta melaansa. Kunnon kamaa. Muutamat kohtaukset oli kyllä jopa mun mielestä aika yliampumia, mutta ehkä vaan osasin plokata ne herkkupalat sieltä raakuuksien seasta.

Päätin koittaa, että joko viina pysyisi sisällä. Koska se pysyi, päätin tehdä tieteellisen kokeen ja testata kuinka paljon ihminen kestää viinaa. Koe alkoi.

9.1. Lauantai

Koe jatkui. Koska kyseessä oli tieteellinen koe, päätin kokeilla erilaisia tapoja juoda viinaa. Kävin ostamassa tuttipullon. Tuntui hassulta lutkuttaa viiniä tuttipullosta. Nähtävästi mieleeni palasi jokin lapsuuden trauma, koska aloin yhtäkkiä nyyhkyttää voimakkaasti lutkuttaessani tuttipullosta viiniä. Päätin luopua tuttipullosta ja viedä sen yläkerran rouvalle, jolla on pieni kersa. Rouva otti pullon kiitollisena vastaan. Hetken kuluttua ovikelloani soitettiin. Siellä oli samainen rouva, joka löi mua niin vitun kovaa palleaan, että olin kaksinkerroin koko illan. ”Tästähän on juotu viinaa. Aiotteko te tehdä meidän Eveliinasta samanlaisen juopon kuin olet itsekin”, ja paiskasi oven kiinni. Ihmiset on kiittämättömiä.

Koska kuljin koko vitun illan kumarassa jouduin juomaan viinani pillillä termospullosta. Ei olisi tullut kuuloonkaan yrittää suoristaa ruotoa ja yrittää huiskia aimo kulauksia. No menihän se näinkin.

10.1. Sunnuntai

Koe jatkui edelleen, tosin aloitin koepäivän heittämällä kolmen vartin yrjöt. Lopetin yrjöämisen vasta, kun olin varma pakkini tyhjyydestä. Kummallista, nyt jokaisen huikan jälkeen jouduin aprikoimaan, että pitäisiköhän pinkoa pikayrjölle. Koe vaatii veronsa, mutta mä olen kova jätkä. Ainakin omasta mielestäni.

Jatkoin nappailua varsinkin kun Kristian ja Mikael olivat niin hyväsydämisiä, että toivat lisää koejuomaa. Ei olisi pitänyt pyytää viinaa Kristianilta, nimittäin se oli onnistunut löytämään Razebuz-nimistä saksalaista viinaa. Se kertoi, että Hitler kuulemma joi tätä samaista ainetta aina aamuisin. Maistoin Razebuzia. Voi vittu mitä kamaa. Joisin mieluummin vaikka WC-Ankkaa kuin tätä paskaa. Mikael hallitsee sen verran saksankieltä, että tiesi razebuzin tarkoittavan rotan puhdistajaa. Kristian oli todella loukkaantunut kun hänen suurella vaivalla haalimansa herkku ei tehnyt kauppaansa. Seuraava veto Kristianilta oli, että se veti povaristaan pullon, jossa oli nähdäkseni kuollut käärme sisällä. Se alkoi innoissaan selostaa, ”tää on Pohjois-Koreassa suurta herkkua, maista vaikka”. En tiedä kuinka kauan viivyin vessassa, mutta hoipuin haparoin askelin kiskalla ja ostin muutaman puikon ketterää. Onpa todella raskasta tehdä työtä tieteen hyväksi. Koe jatkuu...