JUOPPOHULLUN PÄIVÄKIRJA AUTOMAATTI TEKSTI25.1.1999 Maanantai (viikko 4)Eipä näy päiväkirjaa... Toivoo Dani
Eipä näy päiväkirjaa... Toivoo Dani
Eipä näy päiväkirjaa... Toivoo Dani
Eipä näy päiväkirjaa... Toivoo Dani
Kristian oli mennyt jonnekin vitun hienostokokkien keittokurssille. Se soitti jo eilen, että tänä iltana olisi loistoillallista tarjolla. Mentiin yhdessä Mikaelin kanssa. Olin varautunut Kristianin keitoksiin juomalla koko päivän vain ja ainoastaan Samarinia sekä popsimalla maitohappobakteereita. Mikael oli kuulemma palkinnut itsensä suolihuuhtelulla. No, kaipa senkin piti saada joku tekosyy, että saa työntää perseeseensä pussitolkulla vettä. Vaikka Mikael maksoikin mun katkon, niin on se silti outo - välillä. Kristian avasi oven. Vittu, sillä oli niin korkea kokinhattu päässään, että kattolamput vaan helisi kun se tepasteli huoneesta toiseen. Mä odotin jonkinlaista alkudrinkkiä, mutta Kristian antoikin itse tekemäänsä porkkanamehua. Kristian esitelmöi, ”porkkanamehu voitelee suolistoa mukavasti ennen ateriaa. Lisäksi porkkana tekee hyvää maksalle, Kippis!”. Morjens, meikäläinen skoolaa porkkanamehulla, huh huh. Kristian oli heittänyt kokin myssynsä naulaan ja tuli nyt valkoinen essu päällä kuin tarjoilija pöytään, ”alkuruokana olisi punajuuritimbaali, joka on koristeltu karambolalla. Pääruokana on Couer de filet, joka valmistetaan au four ja pöydässä tapahtuu vielä flambeeraus. Voitte valita myös alkukeiton, johon tulee frikadelleja. Lihan kanssa tarjotaan Duchesse-perunoita. Jälkiruoaksi tarjoillaan friteerattu Camembert mansikoiden kera”. Kristian vielä korosti olemustaan puhumalla homo-aksentilla. Mikähän Kristianiin on mennyt? Ensin murskaa niissä jooga-touhuissaan varpaansa ja nyt se on yhtäkkiä gourmet-kokki. Katsoimme Mikaelin kanssa toisiamme hyvin huolestuneina, koska emme ymmärtäneet juuri sanaakaan tulevasta illallisesta. Ensimmäisenä pöytään saapui kuulemma punajuuritimbaali. Nähtävästi jotain oli tapahtunut, jotain jonka ei olisi pitänyt tapahtua. Lautasella oli punainen kasa, jonka päällä oli tähdenmuotoinen vihreä jokin. Kristian valaisi, että se oli karambolan viipale. Se kasa muistutti sellaista jätöstä, jonka pullollisen Camparia juonut koira päkistää aamulla, mutta löysänä. Maku ei ollut tosin hullumpi. Kristian selitti innoissaan, ”taisin laittaa taikinaan vähän liian vähän munaa kun ne jäi näin löysiksi”. Samassa Mikael purskautti oman punajuuritimbaalinsa nenän kautta ulos, ”siis millä sä olet tätä hämmentänyt?”. Kristian oli loukkaantunut ja tiuskaisi, ”kananmunaa oli liian vähän!”. Seuraavaksi pöytään tuli kirkas liemi, jossa lillui pieniä palleroita. Kristian alkoi taas selostaa, ”tässä on aidoista häränhännistä valmistettu buljonki, jonka joukossa on broilerista valmistettuja frikadelleja”. Vittu kun se käyttää sellaisia nimiä, että siinä olisi voinut olla vaikka peuran paskapalloja ruunan kusessa. Maistoimme kuitenkin ja se oli ihan oikeasti hyvää, oli sitten mitä hyvänsä. Vihdoin päästiin pääruokaan. Ensimmäisen kerran näimme viinaa pöydässä kun Kristian kiikutti paistinpannun ja pullon konjakkia pöytään. Alkoi selostus, ”nyt minä flambeeraan nämä pihvit”. Kristian hulautti sitä konjakkia pannuun! Vittu mitä viinan tuhlausta. Lopulta se tuikkasi tulitikulla koko pannun palamaan. En tiedä mitä siinä tapahtui, mutta liekit löivät niin korkealle, että ritinä vaan kuului Kristianin ripsistä, kulmakarvoista ja otsatukasta. Myös lampunvarjostin syttyi tuleen, jonka sammutimme Mikaelin kanssa. Kristian sai kuin saikin pihvit sammumaan ja anteeksi pyydellen poistui vessaan, josta alkoi kuulua vaimea kiroilu ja turvan jynssääminen. Duchesse-perunat olivat kärsineet nähtävästi samasta kohtalosta kuin punajuuritimbaali. Kristiankin saapui pöytään n. 5 senttiä lyhyemmällä otsatukalla varustettuna ja ilman ripsiä ja kulmakarvoja. Päätimme olla kohteliaita ja yritimme syödä annoksemme ilman nauruntyrskähdyksiä. Liha oli yllättävän hyvää vaikka ruokapöydässä oli häiritsevä palaneen tukan käry. Koska Kristian oli kokenut kovia melkein palamalla ruokapöydässä, päätimme
vapauttaa hänet jälkiruoan valmistuksesta. Mikael oli kaukoviisaana
tajunnut tuoda jotain helvetin hyvää likööriä mukanaan. Päätimme
ottaa lasilliset, myös minä vaikka olin ollut jo jonkin aikaa ilman
hapanta. Kohotimme lasit Kristianille. Mikael täräytti kuolemattoman
lausahduksen, ”Kristian, kyllä susta vielä joku hyvän vaimon saa”.
Tällä kertaa oli mun vuoro tyhjentyä nenän kautta. Vittu että likööri
voi kirvellä poskionteloissa ennen kuin se pääsee kärsän kautta ulos.
Eipä näy päiväkirjaa... Toivoo Dani
Eipä näy päiväkirjaa... Toivoo Dani |
