JUOPPOHULLUN PÄIVÄKIRJA AUTOMAATTI TEKSTI

27.4 Maanantai (viikko 18)

Join nähtävästi eilen pitkävaikutteista viinaa, koska olin vielä aamullakin kunnolla jurrissa. Päätin olla katkaisematta hyvää känniä, joten odottelin keppanapullo kourassa Alkon aukeamista. Lähdin hoipertelemaan kaupungille ja huomasin ilokseni, että daamit olivat jo siirtyneet kesävetimiin. Kadulla sipsutteli minihameeseen verhoutunut ilmiselvä huora. Joku vitun pervo sähköasentaja jäi tuijottamaan pakettiautostaan huoran hanuria niin innokkaasti, että ajoi suoraan ratikan alle. Mä nauroin niin hulluna, että multa lensi laatat. Huorakin hihitteli jatkaessaan matkaa. Kävin Alkossa ja paluumatkalla näin kuinka palomiehet yrittivät irrottaa vittuuntuneen näköistä puristuksissa olevaa sähköasentajaa. Se oli varmaan jäänyt mulkustaan kiinni siihen romuun. Runkkari mikä runkkari.

Päätin perustaa uuden pyhäpäivän. Tästä eteenpäin 27. huhtikuuta on nimeltään, ”juopotti”. Katselin kartsalla teputtelevia ihmisiä ja kurlaisin tuoretta viinaa. Täytyy myöntää, että mimmit olivat vetävän näköisiä näin kevään korvalla. Aloin pohtia hulluna, miten saisin riivattua jonkun kikkelin joulukirkon kämpilleni. Nähtävästi kuudes peräkkäinen dokauspäivä oli vaatinut veronsa, koska sammuin kesken funtsimisen.

28.4 Tiistai

Heti aamusta oli hälyttävä krapula. Onneksi kämpillä oli vielä juomatonta viinaa. Muistin pohtineeni edellispäivänä pimpunsaantikikkoja. Tämä oli onnenpäiväni, sillä sain heti loistavan idean! Rustasin paperille ilmoituksen: ”Erotiikkamessut vain naisille! Avoinna koko kesän! Vapaa pääsy! Osoite: Vaasankatu 48 C! Huom! Oma saippua ja pyyhe mukaan! Lesboilta pääsy kielletty! ” Lähdin välittömästi viemään ilmoitustani kaikkiin mahdollisiin lehtiin. Nähtävästi lehdillä menee huonosti, sillä Kirkkoa ja Kaupunkia lukuunottamatta kaikki julkaisivat ilmoitukseni. Jäin odottamaan hullunkiilto silmissäni ilmoituksen tehoa.

Vittu, viina ei enää noussut kunnolla päähän. Pohdin, että pitäisikö hakea huoltamolta rekan paineilmajarrujen jäänestoa ja alkaa juoda sitä. Aloin laskea varpaitani ja tulin aina samaan tulokseen, 27 varvasta. Päädyin sellaiseen arvioon, että olin laskenut mahdollisesti jonkin varpaan useampaan kertaan. Painuin parvelle laskemaan lampaita.

29.4 Keskiviikko

Heräsin ihan hirveään oloon. Juuri kun olin menossa ovelle hakemaan lehteä, joku rimputti sikana ovikelloa. Säikähdin niin helvetisti, että hyppäsin eteisen kattolamppuun, joka irtosi johtoineen katosta. Avasin varovasti oven. Äkkiä kun vilkaisi, olisi luullut nähneensä robotin. Niin paljon oli peltiä ja metalliromua ämmän naamaan saatu ängettyä. Se kysyi, että onkos täällä ne erotiikkamessu?. Kiskasin kilisevän ämmän sisään ja panin oven kiinni. Toljotimme toisiamme ihmeissämme. Sitten se kysyi, että onko täällä lävistysnäytöksiä? Mä olin aivan ihmeissäni, että mitä helvetin lävistysnäytöksiä? Mimmi selosti, että se oli nähnyt lehdessä ilmoituksen naisten erotiikkamessuista ja se haluaisi kieleensä lisää renkaita. Se avasi mulle suunsa, joka oli täynnä kaiken maailman metalliromua. Yhdellä vilkaisulla tajusin, että työntäisin jormani mieluummin vaikka puunkuorintakoneeseen kuin tuon peltilehmän suuhun. Sain selvitettyä mimmille, että erotiikkamessut on tältä päivältä peruttu. Kun akka oli lähtenyt, pystyin kuulemaan vielä kadultakin sen lärvistä lähteneen räminän.

Päivällä alkoi olla lievästi sanottuna neuroottinen olo. Yritin ottaa tärpättiä, mutta se ei enää pysynyt sisällä. Soitin Leppävaaran katkolle, josta sain paikan. Pyysin kyytiä frendiltäni, joka lähtikin heittämään mua. En viitsinyt kertoa sille minne olin menossa. Matkalla frendini kyseli, että mitä aion tehdä vappuna. En viitsinyt sanoa, että olla katkaisuhoidossa.

Päästyäni perille jouduin puhaltamaan alkometriin. Koetin selittää, että en tullut hakemaan autonkuljettajan paikkaa vaan saamaan lääkitystä viikon putkeen. Puhallustesti näytti vielä 1,8 promillea, vaikka olin jo aivan selvä! Hoitaja sanoi, että mä saan lääkitystä vasta kun promillet ovat laskeneet tasan yhteen. Siellä mä istuin röökihuoneessa tärisemässä muiden juoppojen kanssa ja odotin sitä yhtä promillea. Sain vasta illalla ensimmäiset napit huuleen. Kylläpä helpotti. Ennen nukkumaan menoa jaettiin unilääkkeet. Siinä me seistiin juopot nätissä jonossa mukit kourassa kuin ehtoolliselle menossa. Mä päätin, että huomenna tää poika lähti vapun viettoon.

30.4 Torstai

Singahdin sängystä kuin telkkä pöntöstä, kun joku aasi ryskytti ovea ja huusi aamiaiselle. Luultavasti katkon pillereillä oli oma osuutensa outoon yöhön, jonka koin katkolla. Näin unta, jossa olin vappumarssilla Helsingin keskustassa. Minä olin ainoa, jolla oli helvetin suuri Suomen kommunistisen puolueen, eli SKP:n lippu olalla. Huusin suoraa huutoa Leonid Brezhneviä ja Nicolae Ceausescua takaisin valtaan. Kaikki muut kulkueessa olivat marsilaisia. Ne olivat vain 60 senttiä pitkiä ja niillä oli asunaan vihreä limakalvo. Ne morsettivat minulle, että vain marsilaiset saavat osallistua marssiin. Hetken kuluttua luokseni tuli ilmapallokauppias, joka myi minulle dinosaurus-ilmapallon. Sidoin pallon käteeni, kun yhtäkkiä pallo jäi jonnekin jumiin. Katsoin taakseni ja huomasin taluttavani 20 metriä korkeaa elävää dinosaurusta. Dinosaurus otti minut käpäläänsä ja iski päähäni 5 metriä pitkän pirtelöpillin ja alkoi imeä mua tyhjäksi. Heräsin siihen, että sain elämäni suurimman orgasmin. Huusin vielä hereillä ollessanikin, "älä lopeta!". Tajuisin, että kauhun ja kiiman ero on tuskin havaittavissa. Voihan vittu mikä uni!

Se sama pillerisavotta jatkui pitkin päivää. Siellä me seistiin muki kourassa hakemassa pillereitä. Oli huima fiilis viettää vappua katkaisuhoidossa ammattilaisten kanssa. Yksi kaveri kysyi, että haluanko ansaita tonnin? Mun olisi pitänyt vain mennä Vantaalla yhteen kämppään ja ampua asunnon haltija. Se kuulemma myi pirtua, johon oli sekoittanut paloöljyä. Lupasin, että käyn ampumassa sen ilmaiseksikin heti katkolta päästyäni. Juoppoja ei kuseteta. Aloin viihtyä katkolla, joten jäin viettämään vappua sinne.

1.5 Perjantai

Katkolla oli juoma-automaatti, josta sai mehua. Ehdotin parille kaverille, että järjestettäisiin pikku vappu-brunssi. Kävisin hakemassa pullon pirtua, jonka kaataisin mehun joukkoon. Voisi olla vilskettä ja vipinää kun kaikki vahvassa lääkityksessä olevat katkon juopot alkaisivat painaa letkistä pitkin katkon käytäviä. Päätimme antaa armon käydä... tällä kertaa.

2.5 Lauantai

Aika alkoi jo käydä pitkäksi katkolla. Ainoa hupi oli kuunnella tosi veivaajien tarinoita kunnon dokaamisesta. Yksikin puuseppä oli pelännyt nukkumista niin paljon, että pisti Rambo-puukon tyynyn alle turvaksi. Aamulla sen tyyny, tyynyliina ja patjan yläosa oli kahden millin suikaleina. Se ihmetteli, ettei ollut painajaisissa pyöriessään sahannut itseltään päätä irti. Päätin kerätä kamat ja lähteä himaan katsomaan lätkää. Suomi voitti 6 - 0, mutta eniten kiinnitin huomiota latvialaisiin mimmeihin, jotka istuivat katsomossa. Taas alkoi panettaa. Päätin avata erotiikkamessut uudelleen.

3.5 Sunnuntai

Funtsin, että pitäisiköhän hakea duuniin. Päätin funtsia vähän tarkemmin, mutta vasta ensi viikolla.

seuraava