JUOPPOHULLUN PÄIVÄKIRJA AUTOMAATTI TEKSTI

Tänään minun piti sitten lähteä Ruotsiin, mutta heräsinkin hirveään närästykseen. Olin kuullut, että A-piimä auttaa närästykseen, joten pingoin lähikauppaan ostamaan pari litraa A-piimää. Kerroin myyjälle, että minulla on paha maitoallergia, joten voin käyttää ainoastaan hyla-piimää. Lähdin suolet koristen kämpille juomaan pari litraa helpottavaa A-piimää. Kulautin ekan tölkin huikalla naamioon ja ehdin vetää toistakin tölkkiä puoleen väliin kun maailmani muuttui. Yllättäen muhun iski aivan saatanallinen ripuli. Se kaupan kusipää oli myynyt mulle tavallista, täynnä laktoosia olevaa piimää. Mun ei tarvitse ottaa kuin yksi juustosnaksu ja mulla on pakki vetelänä vuorokauden. Nyt mä vedin puolitoista litraa jotain helvetin talouspiimää, jonka laktoosilla tappaisi laktoosi-intoleranssia sairastavan poninkin. Ensin alkoi hirveä tuskanhien tuottaminen ja sen jälkeen paskansin kaiken mitä suolesta löytyi ja lopulta jotain, jota en pysty, enkä halua analysoida. Kaikki olisi ollut hyvin, mikäli tuskat olisivat loppuneet paskantamiseen, mutta sitten alkoivatkin hirveät vatsanväänteet, jotka kestivät ainakin 30 tuntia. Se siitä Ruotsin matkasta.

9.6 Tiistai

Vatsa oli edelleen niin sekaisin, että päätin mennä muovipussi kalsareina terkkariin. Siellä ne kysyivät ensimmäiseksi, että kauanko juomistani on jatkunut? Ihmettelin, että mitä vitun juomista? Minähän olen vain paskantanut kohta kaksi vuorokautta! Lääkärit tutkivat minut ja passittivat labraan verikokeisiin. Maksa-arvoni olivat kuulemma niin koholla, että minun piti jäädä katkaisuhoitoon! Menin valittamaan paskahätää ja minut passitetaankin katkolle! Ei muuta kuin kauhtuneet sairaalavetimet päälle ja vuodeosastolle. Koska koko terkkarin vuodeosasto oli täynnä, mut sijoitettiin liinavaatevarastoon, jossa ei ollut edes ikkunaa. Lääkäri kävi kyselemässä niitä ja näitä, kuten onko paha olo? ”Joo, on mulla paha olo. Oikeastaan mulla on just nyt ihan vitun paha olo!” ”No sitten meidän on hyvä aloittaa neljällä 10 mg diapamilla kahden tunnin välein”, teki tohtori ammattimaisen diagnoosin ja nyrpeä hoitsu kirjasi kaiken muistiin.

Hoitaja toi ensimmäisen mukillisen sinisiä pillereitä, jotka hölmönä päätin heittää kerralla tauluun. Oli hyvä etten tukehtunut niihin.

Ei mennyt varmaan varttiakaan, kun liinavaatevarasto alkoi tuntua suorastaan kodikkaalta ja alkoi kummasti höhötyttää. Puolen tunnin kuluttua lääkityksestä alkoi olla jo epämiellyttävä, ”en ole paikalla”-olo. Luultavasti sammuin/nukahdin kun hoitaja kahden tunnin kuluttua toi seuraavan satsin. Yritin estellä, mutta hoitaja suorastaan kaatoi napit kurkkuuni. ”Kyllä se olo siitä vielä tasoittuu”, olin kuulevinani ovelta.

Jostain syystä heräsin kesken pillerihumalan kamalan kusihätään. Yritin nousta vessaan, mutta olinkin tokkuroissani pudota sängystä. Soitin hoitajalle ongelmastani, joka ystävällisesti lupasi tuoda minulle sorsan. Olin varma, että nyt olin seonnut lopullisesti. Mitä järkeä tänne olisi tuoda sorsa? Viaton luontokappale pimeään liinavaatevarstoon? Vasta pitkän selonteon jälkeen tajusin, että sorsaa kutsutaan kusipulloksi. Yritin kusta ”sorsaan”, mutta se se tuntui jotenkin niin oudolta, että yli kolme tuntia yritettyäni sain kustua sen täyteen, vaikka ”sorsa” on ainakin puolentoista litran kokoinen. Hoitajan kiikuttaessa täysinäistä ”sorsaa” pois, kuulin sen valittavan, että olisi vähempikin riittänyt. Diapamit janottivat aivan saatanasti, joten päätin seuraavalla kerralla kusta kyseisen hoitajan suuhun. Kiinassahan ne kuulemma juovat virtsaa aamuisin. En tosi usko heidän virkistävän aamuvirtsansa sisältävän niin paljon diapamia.

10.6 Keskiviikko

Heräsin aivan hirveään oloon. En tiedä olivatko syöttäneet vielä yöllä diapamia, mutta krapula oli pahempi kuin koskaan viinasta saatu. Päivä meni maatessa. Iltapäivällä luokseni saapui joku vitun päihdeterapeutti puhumaan viinan vaaroista. Jos mulla olisi ollut ase, olisin varmaan ampunut sen siihen paikkaan.

Liinavaatevarastokaan ei tuntunut enää yhtään niin kodikkaalta kuin aiemmin, Johtuikohan lääkityksen reilusta vähentämisestä? En muutenkaan vietä aikaani liinavaatevarastossa, joten aloin kokea helvetillisiä pelkotiloja. Kerroin niistä lääkärille, joka kertoi niiden kuuluvan oireisiin. Voi vittu, tulin kusipäämyyjän myymän piimän takia hakemaan troppeja vatsavaivoihin ja minut suljettiinkin liinavaatevarastoon ja pumpattiin täyteen rauhoittavia. Hyvä kunnallinen terveydenhuolto!

11.6 Torstai

Makasin edelleen liinavaatevarastossa. Jouduin kaksi kertaa jopa pyytämään ruokaa, koska hoitajat eivät ole tottuneet tuomaan muonaa liinavaatevarastoon. Vatsani alkoi hiljalleen olla kunnossa, kunnes hoitajat sekoittivat minun ja jonkun vanhan mummon lääkekipot. Ihmettelin kyllä tämänkertaisten lääkkeitteni paljoutta, mutta pistelin kaikki kiltisti poskeeni.

Pulssini putosi yllättäen maratoonarinlukemiin jonnekin 30 ja 40 väliin, mutta toisaalta taas alkoi se helvetillinen paskasavotta. Aluksi pakki vain mourusi pahaa enteilevästi, mutta sitten alkoi tulla täydeltä laidalta, ja tietenkin sänkyyn. En ole eläessäni kokenut niin nopeaa suolen toimintaa. Soitin hoitajat paikalle ja kerroin vahingosta, vaikka he varmasti saattoivat päätellä sen kyllä hajustakin. Hoitajat alkoivat kovakouraisesti pyyhkiä hanuriani selvästikin näreissään. Ensimmäinen hoitaja pyysi minua kääntymään toiselle kyljelle, jotta saisivat vaihdettua puhtaan lakanan. Tämä toinen, toistasataa painava kipusisko kiskaisi kuitenkin lakanan altani niin raivoisasti, että putosin sairaalan sängystä lattialle. Sairaalavuode on varmaan yli metrin korkea, joten otti vitun kipeää pudota liinavaatevaraston kovalle lattialle. Lisäksi vielä iskin pääni yöpöytään etten vähään aikaan tiennyt missä olin, onneksi.

Tuntui, että vatsa olisi hetkeksi rauhoittunut, mutta kaikkea vielä. Täysin ilman ilman minkäänlaista varoituksen hiventäkään huomasin olevani taas paskat housussa. Taas rimputtamaan hoitajan kelloa, että olisi taas kakat housussa. Selvästikin minun näivettynyt hoitsu kysyi, ”että vieläkös sitä tulee?”. Vastasin, että tuohon on täysin mahdotonta vastata. Kas kun perseessäni ei ole minkäänlaista piirturia, joka ilmoittaisi tulossa olevan paskan määrän, laadun ja ajan. Vittu, kuinka helvetillinen ummetus sillä mummulla mahtoi olla?

Mummu, joka oli syönyt minulle tarkoitetut pillerit korisi vuoteessaan itkevät omaiset ympärillä. ”Eilen oli vielä niin pirteä, mutta äkkiä se lähtö tulee kun se on tullakseen”, olivat omaiset surreet. Ainoana lohtuna pillittäville läheisille oli mummun naamalla ollut onnellinen hymy. Minkähänlainen pilleristi siitäkin mummusta vielä kehkeytyy?

12.6 Perjantai

Lääkäri kävi perinteisellä käynnillään ja totesi pulssini olevan oikeinkin hyvä. Hän lupaili jopa kotiin pääsyä. Keräsin onnellisena tavarani ja häivyin. Päätin, että vaikka silpoutuisin puunkuorintakoneeseen, niin en enää ikinä mene tuohon terveyskeskukseen. Ennen lähtöäni sairaalasta minulle tarjottiin vielä jotain mannavelliä muistuttavaa sotkua. Söin sen suurella halulla, koska jostain kumman syystä viime aikoina suoleni oli ollut kumman tyhjä. Sen suuremmitta seremonioitta marssin ovesta ulos raikkaaseen ulkoilmaan. Hetken nautittuani vapaudesta tunsin, kuinka pakkini oli jälleen kuin olisi työntänyt palavan kynttilän ruutikellariin. Kipitin pingviinijuoksua lähimpään kahvioon ja painuin suoraan miesten vessaan. Pahaksi onnekseni kyseisessä kahviossa oli vain yksi koppi ja kusilavuaari. Juuri kun olin astumassa vessan puolelle ovi edessäni naksahti kiinni. Tuska alkoi olla niin sietämätön, että laskin housut kinttuun ja ammuin täyslaidallisen käsienpesulavuaariin. Vasta silloin tajusin, että olisi ehkä ollut järkevämpää paskantaa kusilavuaariin kuin käsienpesualtaaseen. Päätin kääntyä ja laskea loput pisoaariin. Kääntyessäni paine kuitenkin kävi niin mahdottomaksi, että roiskaisin mojovat räiskeet pitkin ovia ja seiniä. Eniten minua vitutti koko episodissa, kun kuulin kuinka vessan puolella oleva hiippari kusi kokoajan seisten, jonka hän olisi ihan hyvin tehdä kusilavuaariin. Kiskoin nopeasti housut ylös ja pakenin rikospaikalta.

Olisin halunnut olla paskakärpäsenä katossa, kun tämä seisaaltaan kussut herrasmies saapui uudelleen kuorrutettuun toalettiin.

En enää ikinä syö mannavelliä. Oikeastaan en enää ikinä syö mitään, jonka väri vähänkin viittaa vaaleuteen.

13.6 Lauantai

Aamulla ruuvasin irti vessani oven, ihan vaan varmuudeksi. Kannoin pienen jakkaran ja pöydän vessaan, jossa varovasti söin veteen keitettyä kaurapuuroa. En uskaltanut laittaa siihen edes voinappia.

14.6 Sunnuntai

Pohdin koko päivän, kuinka maailman luonnollisin asia on käydä kakalla. Kaikki käyvät, jopa Bill Clinton. Mutta jotenkin jäi paskanmaku viime viikosta.